Toiminta, kurssit ja esitelmät

 

Tapahtumakalenterista näkyy paikallisen ammattiosastomme järjestämät koulutukset ja esitelmät.                                                                                      

 

 

 

Tehyn koulutukset

Tehy on yhtä vahva kuin sen jäsenet. Meitä on 160 000 jäsentä, joten paikallinen toiminta on erityisen tärkeää. Siksi meillä on yli 200 ammattiosastoa, yli 1 200 luottamusmiestä ja lähes 400 työsuojeluvaltuutettua. Olet osa tärkeää joukkoa. Sinä olet Tehy.

Ammatillinen koulutus

Järjestämme jäsenistöllemme ammatillista koulutusta ja seminaareja. Niiden tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää ammatissa vaadittavaa osaamista, jakaa sosiaali- ja terveysalan uusinta tietoa ja luoda verkostoja.

Tapahtumiamme ovat esimerkiksi

  • Ammatilliset opintopäivät eri puolella Suomea
  • Johtamisen ja esimiestyön päivät
  • Terveyspoliittinen seminaari
  • Parasta aikaa -tapahtuma (joka toinen vuosi).

Osa koulutuksista on suunnattu tehyläisille toimijoille, kuntapäättäjille ja vaikuttajille sekä esimiestehtävissä toimiville tai niihin pyrkiville. Aiheista kiinnostuneet jäsenet voivat osallistua mahdollisuuksien mukaan. Osa koulutuksista on maksullisia ja niihin lähetetään kutsut.

Järjestämme myös Tehyn jaostojen jäsenille suunnattua koulutusta. Teemme yhteistyötä ammatillisten yhteistyöjäsenjärjestöjen kanssa, joiden ammatillisilla opintopäivillä sekä tapahtumissa olemme mukana.

Koulutukset tapahtumakalenterissamme

Koulutuksiin osallistuminen

Luentomateriaalit

Toimijoiden koulukset

Järjestämme koulutusta tehtäväsi tueksi. Tarjoamme koulutusta ammattiosastotoimijoille, luottamusmiehille, yt-edustajille ja työsuojeluvaltuutetuille. Osallistu tehtäväsi alkaessa perus- tai perehdytyskoulutukseen ja jatka sitten täydennyskoulutukseen.

Koulutuksia järjestävät Tehyn lisäksi myös Aktiivi-Instituutti ja TJS Opintokeskus. Lisäksi myös työeläkeyhtiöt Keva ja Tela järjestävät koulutusta luottamusmiehille. Alla olevasta kuvasta pääset tutustumaan koulutuksiin tarkemmin.

 

Luottamusmiehen koulutus

Tarjoamme tehyläisen luottamusmiehen tueksi perusopintoja, täydennyskoulutusta ja neuvottelupäiviä. Kokeneet luottamusmiehet voivat suorittaa työmarkkinakonsultin tutkinnon.

Perusopintoihin kannattaa hakeutua heti luottamusmieskauden alussa. Koulutuksessa tutustut muihin luottamusmiehiin, joista saat heti hyvän vertaisverkoston.

Suorita ensin rauhassa perusopinnot, minkä jälkeen voit alkaa suunnitella täydennyskoulutustasi. Mistä asioista kaipaat lisää tietoa? Syvennämme tietämystäsi esimerkiksi työajasta, palkkauksesta tai paikallisesta neuvottelusta.

Neuvottelupäivillä käydään läpi ajankohtaisia asioita esimerkiksi työehtosopimuksista, työelämän lakimuutoksista ja neuvottelutilanteesta. Neuvottelupäiviä järjestetään säännöllisesti kaikille sopimusaloille. Niille kannattaa osallistua, jotta saat uusimman tiedon luottamusmiestyösi tueksi.

Työsuojeluvaltuutetun koulutus

Tarjoamme tukea työsuojeluvaltuutetun tehtävään järjestämällä peruskoulutusta, täydennyskoulutusta ja neuvottelupäiviä. Pitkään työsuojeluvaltuutettuna toiminut voi suorittaa työsuojelukonsultin tutkinnon.

Työsuojelun peruskurssilla saat

  • yleiskatsauksen työsuojelun ja yhteistoiminnan periaatteista

  • välineitä käytännön työsuojelutyöhön työpaikallasi.

Peruskurssin käytyäsi voit täydentää osaamistasi sellaisella täydennyskoulutuksella, jonka itse koet tarpeelliseksi. Näitä ovat esimerkiksi työhyvinvointiin, sairastamiseen, tasa-arvoon ja työpaikkakiusaamiseen liittyvät koulutukset.

Palkalliseksi neuvotellun täydennyskoulutuksen näet tapahtumakalennterista.

Säännöllisesti järjestettävillä neuvottelupäivillä käydään läpi ajankohtaisia työsuojeluun liittyviä kysymyksiä. Joskus neuvottelupäivät järjestetään yhdessä luottamusmiesten kanssa.

Ammattiosastotoimijoiden koulutus

Tehyn ammattiosastotoimintaan voit lähteä mukaan ilman aiempaa kokemusta yhdistystoiminnasta. Järjestöjen vahva rooli on suomalaisen yhteiskunnan erityispiirre. Ammattiosastotoimijana olet tärkeä yhteiskuntarauhan ylläpitäjä.

Järjestämme toimikausien alussa perehdytyskoulutusta kaikille hallituksen jäsenille.

Perehdytyskoulutuksessa opit

  • Tehyn ammattiosastojen roolista ja tehtävistä

  • yhdistystoiminnasta.

Perehdytyskoulutukseen voi lähteä mukaan useamman hallituksen jäsenen voimin. Perehdytyskoulutuksen käytyäsi voit täydentää osaamistasi omassa tehtävässäsi esimerkiksi puheenjohtajille, jäsensihteereille, tiedottajille tai taloudenhoitajille suunnatuilla koulutuksilla.

Osa koulutuksista toteutetaan Tehyn aluetoimistoilla, osa keskustoimistolla Helsingissä ja osasta vastaa TJS Opintokeskus. Näet omat koulutuksesi tapahtumakalenterista.

Ammattiosastotoimijana Sinun on mahdollista osallistua myös TJS Opintokeskuksen järjestökoulutuksiin. Ilmoittaudu koulutuksiin suoraan TJS Opintokeskuksen verkkosivuilla ja merkitse laskutustietoihin viitteeksi Tiina Lahtivirta/ Tehy. Tällöin lasku koulutuksesta toimitetaan Tehylle. Tehy korvaa matkakustannukset Tehyn matkustusohjeiden mukaisesti.

Konkarikursseille voivat osallistua ne, joilla on jo useampi kausi ammattiosastotoimintaa takana.

Koulutuksiin osallistuminen